Toimintasuunnitelma 2020

Toimintasuunnitelma 2020

Karttulan Urheilijat ry

Karttulan Urheilijat pyrkii kehittämään toimintaa niin, että ihmiset pystyvät hyödyntämään liikuntapaikkoja monipuolisesti ja säännöllisesti vuoden ajat huomioon ottaen. Korostamme terveellisiä elämäntapoja ja pyrimme liikuttamaan nuoria ja lapsia unohtamatta muitakaan ikäryhmiä.

Haluamme olla mukana kehittämässä koko Kuopion ja Pohjois-Savon liikuntaelämää järjestämällä laadukkaita liikuntatapahtumia ja olla mukana koulutusjärjestelmässä. Karttulan Urheilijat haluaa myös olla mukana seuran lasten, nuorten ja aikuisten kilpaurheilutoiminnassa kannustaen heitä yhdessä sovittujen pelisääntöjen rajoissa, esim: maksamalla leirityksiä, kilpailuosanottomaksuja jne. Seuramme ohjauspalkkiojärjestelmä ja ohjaajien koulutus kannustavat uusia aloittavia ohjaajia ja auttavat myös toiminnassa pitempään olleita seuraihmisiä jaksamaan.

Karttulan Urheilijoiden tärkeä toiminnan peruste on aktiivinen talkootoiminta ja sen myötä erittäin laadukkaat urheilutapahtumat. Seuran hyvä toiminta tuo näkyvyyttä ulospäin ja myös toimintaan tarvittavia tuloja. Tästä esimerkkinä ovat jo monena vuonna Karttulassa järjestetyt Maakuntaviestijuoksutapahtumat.

Ohjaajien koulutuksesta, eri lajiliittojen jäsenmaksuista, vakuuttamisesta ja koko seuran taloudesta vastaa johtokunta seuran sääntöjen mukaisesti. Johtokunta organisoi myös varainhankintaa ja yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Vuoden 2020 toimintasuunnittelussa haasteita tuo edelleen uuden koulukeskuksen toimimattomuus kilpailutoiminnan järjestämisessä. Erityisesti Maakuntaviestijuoksu 2020 täytyy siirtää kokonaan pois Karttulan keskustasta. Tämä tuo lisäkustannuksia varmasti urheiluseurallemme.

 

Yleisurheilutoiminta 2020

Kilpailutoiminnassa vuoden 2020 pääkisat ovat huhtikuussa Asics-katujuoksu ja syyskuussa Maakuntaviestijuoksu. Kesällä järjestetään lapsille seurakisoja sekä Hippokisat yhdessä OP:n kanssa. Tarjoamme ohjausta/valmennusta eri yleisurheilulajeista kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Kannustamme lapsia, nuoria ja aikuisia myös kilpailutoimintaan maksamalla seuran sääntöjen mukaisesti kisojen ilmoittautumismaksut.

 

Liikuntaryhmät 2020 

Lapsille järjestetään jumppa-ja sählykerho. Ohjaajat hoitavat itse tarvittavat materiaalihankinnat puheenjohtajan kanssa sekä suunnittelevat kauden. Käytännön järjestelyissä tukee ja auttaa puheenjohtaja ja johtokunta. Syksystä 2019 alkaen liikuntaryhmien salivuoroja olemme lisänneet suuren kysynnän vuoksi.

 

Hiihtotoiminta 2020 

Tuetaan lapsia, nuoria ja aikuisia kilpahiihdosta kiinnostuneita maksalla seuran sääntöjen mukaisesti kisojen ilmottautumismaksut. Osallistutaan hiihdon Maakuntaviestiin. Tuetaan aktiivisimpia kunto- ja kilpahiihtäjiä osallistumalla hiihtopaikkamaksuihin. Järjestämme maaliskuussa kuntoliikkujille suunnatun kuntohiihtotapahtuman. Lumitilanteen salliessa järjestetään myös muut pienimuotoiset hiihtokisat.

 

Varainhankinta 2020

Koko seuran varainhankinta perustuu kilpailutapahtumiin, sponsoritukiin sekä ympäri vuoden tapahtuviin tempauksiin, esim. kaupan inventaarioihin ja yritysyhteistyöhön.